Päivän postaus…

Heti jos ottaa puheeksi oman maan turvallisuuden, oman kulttuurimme ja tapojemme vaalimisen, oman maan kansalaisten oikeudet tai jonkun muun seikan mikä liittyy vahvasti Suomen valtion ja sen kansalaisten hyvinvointiin, niin jo on joku vetämässä herneen nenäänsä ja ottaa henkilökohtaisena syytöksenä asiamomentit. Sana eriarvoisuus kuullostaa nykyisin enemmänkin siltä, että ei saisi olla huolissaan enää oman maan tilanteesta. Mielestäni on rasistista olla huolehtimatta Suomen kansalaisten oikeuksista ja olotiloista!Ilmeisesti loukkaan monia sanomalla, Suomen kuuluu olla Suomi. Koti, uskonto, isänmaa. Maanpuolustus, arvot, turvallinen kasvupaikka, puhdas luonto ja isänmaan sekä kulttuurimme kunnioitus.
Joo ymmärrän monikulttuurisuuden, se on hyvästä jos se on toimintamalliltaan terve. Loiseläminen, systeemin hyväksikäyttö ja jatkuva sääntöjen rikkominen ja kulttuurimme häväistys eivät mielestäni ole Monikulttuurisuutta miten itse sen koen. Oman uskontomme (käytän sanaa uskonto koska käyttäytymismallimme ja lakimme perustuvat uskontomme moraalisiin ja eettisiin arvoihin) ja arvojemme tallominen ei myöskään vie asiaa eteenpäin yhteisen hyvän nimissä.
Olen ylpeä arvoistani. En häpeä niitä myöntää.
Maahamme ovat hyvin tervetulleita yksilöt jotka pyrkivät sopeutumaan ja toimimaan yhteiskuntamme kuvion mukaisesti, yhdessä.
Rikoksia tekevät suomalaisetkin, emme tarvitse lisää, joten lähettäisin käytöshäiriöiset takaisin samantien. Maassa maamme tavoin tai ulos.
Mielestämme meidän velvollisuus ei kuitenkaan ole olla roskasanko tai elättäjä.
Sääli ei auta ketään, eikä vie yhteiskuntaamme vahvemmaksi. Toimintamalli pitää saada nyt oikaistua, ennen kuin on liian myöhäistä.